Reshape 2019

Reshape – konferenssin kaksi ensimmäistä päivää on takana (konferenssi jatkuu vielä MetLib 2019 -osuudella). Teemana oli tänä vuonna muuttuva työkulttuuri ja digitalisaation vaikutus työhön. Kahden päivän aikana kuultiin monia mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä esityksiä.

Maanantain Keynote Speaker -osuudesta vastasivat Siili Solutions’in Tomi Tuomainen ja Antti Liukkonen, jotka kertoivat yrityksen organisaatiomuutoksesta kohti itse-ohjautuvia tiimejä (self-management teams). Muutos autonomisempaan työkulttuuriin ei tapahtunut hetkessä ja matkalla on kohdattu myös luonnolisesti monia ongelmia.

Samalla teemalla jatkoi Ineke van der Kramer Rotterdamin yliopiston kirjastosta. Hän valoitti erityisesti niitä haasteita ja ongelmia, joita muutos on tuonut mukanaan niin työntekijöiden, kuin johdonkin näkökulmasta.

Alex Clifton esitys Englannin Chesterissä sijaitsevasta Storyhouse – kulttuuritalosta oli mukaansatempaava kokonaisuus. Storyhousen ideana on vastata ympäröivän yhteisön tarpeisiin ja voimaannuttaa monella tavoin alueen asukkaita. Storyhouse on kirjasto, elokuvateatteri, teatteri, harrastuspaikka ja paljon muuta. Alexin esitys kannattaa ehdottomasti katsoa, kun tallenne siitä tulee saataville Kirjastokaistalle. Kirjaston ja kulttuurin merkitys yhteisöä kokoavana ja elämää parantavana tekijänä tuli konkreettisesti esille Alexin kertomana.

Maanantain iltapäivällä kuulimme vielä Oodin työkultuurista, kun Laura Norris avasi Oodin toiminnan taustaa.

Tiistain keynote oli Linda Liukas, joka jälleen kerran sai tietotekniikan kuulostamaan yhtä helpolta kuin se näyttäytyy Rubyllekin. Lindan kyky inhimillistää tekniikkaa ja paloitella se pieniin ymmärrettäviin kokonaisuuksiin on aina yhtä vaikuttavaa kuultavaa. Lindankin esitys tulee Kirjastokaistalle, joten kannattaa katsoa se sieltä, jos nyt ei päässyt paikan päälle.

Olli Ohls ja Sanna Huttunen kertoivat sosiaalisista roboteista. Oodissa on testattu opastavaa robottia, jonka prototyypistä kuultiin osana esitystä.

Ohjelma jatkui Pecha Kucha osuudella. Aiheina olivat utopia digitaalisesta kirjastosta (Malmön kaupunginkirjasto), tutkimus suomalaisesta kirjastoammattilaisesta (Suomen Kirjastoseura), älykäs kellutussysteemi (Helsingin kaupunginkirjasto), Oslon uusi omatoimikirjasto (Oslon kaupunginkirjasto) ja lisätty todellisuus lastenkirjastotyössä (Herlevin kirjasto).

Kaikki päivän esitykset tulevat siis Kirjastokaistalle tallenteina, joista kannattaa poimia ainakin itseä kiinnostavat osuudet.